Marengilla hunnutetut omena-karpalokuppikakut (20 kpl)
Marengilla hunnutetut kuppikakut kätkevät sisäänsä meheviä omenapaloja, kuvattuja karpaloita ja ihanan toffeisen yllätyksen, josta on tehty myös herkullinen raita pinnan marenkiin. Valmista juhliin ja tarjoa vaikka kakun tilalla.
Tarvitset:
100 g sulatettua voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl kanelia
2 munaa
2 dl maitoa, rahkaa, jogurttia tai smetanaa
1 ½ dl Sharlotka-omenapaloja
1 dl Magic berry kuivattuja karpaloita
Lisäksi:
1 prk (n. 300 g) Dovgan kondensoitua maitoa, karamellisoitua (osa kuorrutukseen)
Marenki:
4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
Dovgan kondensoitua maitoa, karamellisoitua
Valmistus:
Laita sulatettu voi tai margariini kulhoon. Mittaa joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekä munat, maito, rahka, jogurtti tai smetana. Sekoita taikina puuhaarukalla tasaiseksi. Sekoita joukkoon omenapalat ja kuivatut karpalot. Jaa taikina vuokiin siten, että voit laittaa keskelle teelusikallisen kondensoitua, karamellisoitua maitoa. Laita päälle vielä vähän taikinaa. Paista 225-asteessa uunin keskiritilätasolla noin 10-12 minuuttia.
Valmista marenki. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan voimakkaasti vatkaten.Laita pursotinpussiin loput kondensoidusta maidosta ja marenkivaahto vierekkäin. Pursota marenki kuppikakkujen pinnalle ja paista 225-250 asteessa hetki, kunnes pinta saa hieman väriä.
Nosta tarjolle!
Resepti ja kuvat: Kati Jaakonen, Hellapoliisi