Jäätelön tekeminen ilman jäätelökonetta on todella helppoa. Vaikka jäädyttäminen vaatii oman aikansa, kyllä odotus ehdottomasti palkitaan!
Itse tehtyyn jäätelömassaan tarvitset lähtökohtaisesti vain kaksi ainesosaa, kondensoitua maitoa ja vaahtoutuvaa kermaa. Kondensoitu maito tekee jäätelömassasta silkkisen pehmeän ja täyteläisen kermaisen makuista. Pakasta jäätelöä vähintään 4-6 tuntia, mutta mielellään yön yli, jäätelömassaa ei tarvitse sekoittaa pakastuksen aikana. Kuinka helppoa!
Kokosimme yhteen herkullisia jäätelöreseptejä, jotka sopivat kesähelteille kuin myös juhlien jälkiruoaksi. Yllätä ystävät ja läheiset herkullisella itse tehdyllä jäätelöllä.
Hurmaava vadelma-marenkiunelma
Kepeä ja kesäinen vadelmajäätelö marenkimuruilla maistuu aurinkoisena kesäpäivänä.

Ainekset ja ohje:
Vatkaa kerma vaahdoksi, vatkaa rauhallisesti kuohkean kermavaahdon joukkoon kondensoitu maito sekä notkistettu vaniljarahka. Sekoita tasainen massa. Soseuta erillisessä astiassa vadelmat sauvasekoittimella. Voit käyttää myös valmista vadelmasosetta. Rouhi marenkiruusukkeet.
Kaada puolet jäätelömassasta pakastuksen kestävään vuokaan/ astiaan. Kaada noin puolet vadelma soseesta sekä rouhituista marengeista massan päälle. Sekoita varoen, jotta jäätelömassaa jää pyörteitä. Kaada vuokaan loput jäätelömassasta sekä päälle loput vadelmasoseesta esimerkiksi raitoina ja sekoita vadelmaraidat veitsen kärjellä marmorikuvioksi pinnalle. Näin jäätelömassan sisälle syntyy kauniita ja herkullisia vadelmaraitoja. Viimeistele pinta lopulla marenkimurulla.
Peitä ja pakasta vähintään 6 tuntia tai yön yli.
Täyteläinen kahden ainesosan mansikkajäätelö
Todella helppo itse tehty jäätelöresepti ilman jäätelökonetta. Lempeä mansikkajäätelö on täydellinen kesään.

Ainesosat ja ohje:
Vatkaa mansikkakerma vaahdoksi ja lisää joukkoon kondensoitu maito. Sekoita rauhallisesti tasaiseksi massaksi.
Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään astiaan. Peitä ja pakasta vähintään 6 tuntia tai yön yli.
Nauti täyteläinen mansikkajäätelö tuoreiden mansikoiden kera.
Avokadojäätelö mansikoilla
Kauniin vihreä avokadojäätelö mansikoiden kera. Sopii erinomaisesti kevään ja kesän juhliin raikkaaksi jälkiruuaksi.

Ainekset ja ohje (n. 10 annosta):
Koristeluun:
- ½ l tuoreita mansikoita
- Dovgan Kondensoitu maito, makeutettu
Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon kondensoitu, makeutettu maito.
Puolita avokadot ja poista kivet. Hienonna hedelmäliha ja sekoita se vaniljasokerin kanssa vaahdon joukkoon. Tarkista maku.
Vuoraa litran vetoinen leipävuoka tuorekelmulla ja kaada seos vuokaan, tasoita pinta.
Laita vuoka pakastimeen yön yli.
Kumoa tarjoiluvadille, poista tuorekelmu ja koristele tuoreilla mansikoilla. Valuta pinnalle hieman makeutettua kondensoitua maitoa. Tarjoa!
Resepti ja kuvat yhteistyössä Kati Jaakonen, Hellapoliisi
Pistaasi-kinuskijäätelö
Todellinen herkuttelujäätelö! Pistaasi-kinuskijäätelössä yhdistyvät makeus sekä suolaisuus. Pistaasipähkinöistä valmistettu tahna tuo kivaa purutuntumaa herkuttelujäätelöön.

Ainekset ja ohje:
Pistaasijäätelö
Pistaasitahna:
- 100 g pistaasirouhetta
- 3/4 dl tomusokeri
- 1,5 rkl rypsiöljy, tai pähkinäöljyä
- 2-4 rkl maitoa tai vettä
Valmista ensin pistaasitahna.
Laita monitoimikoneeseen pistaasit, tomusokeri, öljy ja maito. Aja tasaiseksi tahnaksi. Lisää nestettä tarvittaessa, jos haluat tahnasta löysempää.
Jäätelöpohja: Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kondensoitu maito, vaniljasokeri ja vatkaa rauhallisesti vielä hetki. Lisää jäätelömassaan ensin pistaasitahna ja sekoita tasaiseksi. Säästä pistaasitahnaa hieman myös jäätelön päälle.
Lisää tämän jälkeen noin puoli purkkia kinuskia. Lisää vähän kerrallaan ja tarkista makua, ettei jäätelöstä tule liian makeaa. Sekoita kevyesti, että jäätelöön jää kinuskipyörteitä.
Kaada massa pakastuksen kestävään astiaan.
Laita viimeiseksi jäätelömassan päälle vielä hieman kinuskia ja pistaasitahnaa, marmoroi pinta kivan raidoituksen saamiseksi.
Pakasta vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
Mutakakku-suolapähkinäjäätelö
Mehevistä suklaakakunpaloista ja rouskuvista suolapähkinöistä – niistä on tämä herkuttelujäätelö tehty. Ihana herkullinen resepti!

Kuva: Ellankeittiö
Ainekset ja ohje:
- 100 g suolapähkinöitä
- 200 g mutakakkua (valmis tuote pakasteesta)
- 250 ml kauravispiä tai vispikermaa
- 1 prk (397 g) Dovgan kondensoitua maitoa
Pilko suolapähkinät ja kuutioi puolikas mutakakku. Vatkaa kauravispi kuohkeaksi ja lisää kondensoitu maito hiljaa sekoitellen. Lisää joukkoon suolapähkinät sekä mutakakkukuutiot ja kääntele tasaiseksi. Kaada seos astiaan ja pakasta vähintään 12 h.
Resepti pr-yhteistyö: ellankeittio
Sitruuna-jugurttijäätelö
Kesähelteisiin sopii raikkaampi sitruunainen jäätelö, jonka joukossa on jugurttia ja reilusti sitruunaa.

Ainekset ja ohje:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon makeutettu maitotiiviste, jugurtti, sitruunan mehu ja hienoksi raastettu sitruunan kuori. Kaada pakastuksen kestävään kannelliseen rasiaan ja lisää pinnalle lemon curdia. Sekoita varovasti, jotta osa sitruunatahnasta jää jäätelöön raidoiksi. Laita rasia pakastimeen jäätymään n. 4-6 tunniksi, mielellään yön yli.
Mansikka-raparperijäätelö
Mansikan ja raparperin makupari on ihana! Kaikissa raparperiherkuissa on aina kesän tuntua.

Kuva: Sarabettina
Ainekset ja ohje:
Mansikka-raparperihilloke
- 250 g raparperia
- 250 g mansikoita
- Puolikas vaniljatanko
- 0,5 dl vettä
- 2 dl hillosokeria
Kuori ja pilko raparperi. Pilko mansikat. Laita raparperit, mansikat, puolikas halkaistu vaniljatanko ja vesi kattilaan. Keitä kiehuvaksi. Lisää hillosokeri ja keitä miedolla lämmöllä n.10min. Jäähdytä, purkita ja laita jääkaappiin.
Mansikka-raparperijäätelö
Jäätelömassa: Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon kondensoitu maito ja rahka, sekoita vielä hetki, kunnes jäätelömassa on kuohkeaa.
Lisää seokseen n. 1,5 dl mansikka-raparperihilloketta.
Kaada seos kannelliseen astiaan ja laita vielä n. 0,5 dl hilloketta seoksen pinnalle. Pakasta mieluiten yön yli.
Mango-passionhedelmäjäätelö
Raikas mango-passionhedelmäjäätelö maistuu kesälle!

Kuva: Sarabettina
Ainekset ja ohje:
Jäätelömassa: Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon kondensoitu maito ja rahka, sekoita vielä hetki, kunnes jäätelömassa on kuohkeaa.
Sekoita mangososeen joukkoon passionhedelmien sisukset.
Lisää jäätelömassaan n. ¾ osa passionhedelmä-mangososeesta. Kaada jäätelömassa kannelliseen astiaan ja laita loput passionhedelmä-mangososeesta jäätelömassan pinnalle. Pakasta yön yli.
Ihana suolakaramellijäätelö
Ylellinen herkuttelujäätelö. Viime vuosien hittimaku!

Ainekset ja ohje
Suolakaramelli:
Suolakaramelli. Ripottele suolaa kinuskin joukkoon aluksi muutama hyppysellinen ja tarkista maku. Lisää suolaa oman maun mukaan.
Valmista jäätelömassa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää kondensoitu maito, vaniljasokeri ja vatkaa rauhallisesti vielä hetki.
Lisää jäätelömassaan suolakaramellia oman maun mukaan. Muista tarkistaa maku.
Sekoita massaa kevyesti, jotta jäätelöön jää kinuskipyörteitä. Kaada massa pakastuksen kestävään astiaan. Laita viimeiseksi jäätelömassan päälle vielä hieman suolakaramellia ja kuvioi varovasti, pinnalle kivan raidoituksen saamiseksi.
Laita pakkaseen vähintään 4 tunniksi, mutta mielellään yön yli.
Jos suolakaramellia jää ylitse, käytä se jäätelökastikkeena jäätelöannoksen kanssa.
Katso kokkausvideo tästä: Suolakaramellijäätelö
Resepti tehty yhteistyössä Sonja Melina